sunnuntai 21. elokuuta 2016

Elokuu on hienoa aikaa





Päättymässä olevan viikon säät täällä ylisessä Lapissa eivät todellakaan jättäneet toivomisen varaa. Aurinko on paistanut aamusta iltaan ja lämmintä ollut lähemmäs 20 astetta. Viikon työsuunnitelmakin osui nappiin. Juuri nämä päivät oli varattu lankojen värjäämiseen.


Padat tulille ja töihin. Kymmenen kiloa Pirtin kehräämön 100 % villalankaa odotti säkeissä. Käytän värjäämiseen kampalankaa vaikkakin väri ottaa yleensä paremmin karstalankaan. Kampalanka on kuitenkin lopputuotteissa miellyttävän pehmeä.




Keltasipulin-, avocadon- ja punasipulinkuoret pääsevät keittiöstä kompostin sijasta värikattiloihin. Langat ovat kaikissa tämän kertaisissa värjäyksissä luonnonvalkoisia ja harmaita. Puretteena olen käyttänyt pääasiassa alunan ja viinikiven yhdistelmää. Vihreät värit keltasipulinkuorista ovat vanhan rautapadan ansiota.




Hyviksi havaitut sudenkääpä ja verihelttäseitikit eivät petä milloinkaan. Paitsi viime vuonna, kun ne loistivat poissaolollaan. Nyt sitä vastoin vaikuttaa olevan näiden molempien osalta satoisa syksy. Sudenkäävästä tein kolme keittoa. Kokeilin Anna-Karoliina Tetrin Sienivärjäys -kirjassaan ohjeistamaa kaksoisvärjäystekniikkaa sudenkääpiin. Ensimmäisessä keitossa emäksinen liemi, sitten hapan ja viimeiseen lisäsin ripauksen kuparia. Verihelttaseitikit on puretettu samanaikaisesti alunalla ja viinikivellä.




Ulkomaisista kasviväreistä keittelin annattoa, indigoa, sinipuuta ja punapuuta. Indigolla värjääminen on oma lukunsa, mutta muut langat on puretettu samanaikaisesti alunalla ja viinikivellä. Sini- ja punapuu ovat niin voimakkaita värinlähteitä, että samasta kattilasta tuli hyvinkin kolme eri vahvuista sävyä. Siniseen väriin ihastuneiden kannattaa tehdä tuttavuutta myös Suomessa kasvatettavaksi sopivan värimorsingon kanssa.




Kaksi minulle uutta tuttavuutta pääsivät värikattiloihin, kiitos Pohjois-Norjassa reissanneen värjärituttavan, jolta sain tuliaisiksi saniaisia ja rakkolevää. Saniaisliemessä kävivät alunalla esipuretetut, valkoinen ja vaaleanharmaa vyyhti. Rakkolevää keittelin hyvän tovin ja liemi oli todella vahvaa, punaisen ruskeaa. Langat olivat alunalla esipuretettuja. Tulos oli liemen väriin nähden melko vaatimaton. En vielä kuitenkaan anna periksi. Levät ovat nyt toistamiseen padassa kiehumassa soodalla terästettynä. Katsotaan mitä keitoksesta aikanaan nousee.




Tämän syksyn haasteeksi olen ottanut puumaiset, kovat orakkaat. Niiden tunnistamisessa minulla on suuria aukkoja tiedoissa. Olen jo monena vuonna harmitellut tätä osaamattomuuttani, sillä mäntykankaat ovat pullollaan kaikenlaisia orakkaita. Niitä on useimmiten lähes rajattomasti, joten kerääminen olisi helppoa. Saas nähdä, miten selätän tämän haasteen. Riihivillan blogissa on mielenkiintoista tietoa orakkailla värjäämisestä.





Nyt sunnuntaina tätä kirjoittaessani huomaan yllättäen, että päivän väri on harmaa. Vettä sataa, mutta antaa sataa. Kosteus kasvattaa metsässä odottavia sienten alkuja ja nostattaa pintaan vielä runsaasti uutta satoa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti