maanantai 11. toukokuuta 2015

Vuoden ensimmäinen marjareissu tehty

Lapissa vuosi on perinteisesti jaettu kahdeksaan vuodenaikaan. Kullakin on omat värinsä, valonsa ja erityiset luonnonolosuhteensa.  Nyt ollaan hyvää vauhtia siirtymässä kevättalvesta kevääseen.





Ensimmäiset pajunkissat ovat juuri puhjenneet. Rannassa jään on annettava periksi ja irroitettava otteensa kotijärvestä. Pian pääsee uimaan :)





Järripeipot ovat saapuneet ja nostaneet ympäristön desibelitason lähes korvia huumaavaksi. Pikkulinnuilla on kevättä rinnassa ja tämäkin koti odottaa asukkaita. Toivottavasti kaikki pöntöt pienistä isoihin tulevat käyttöön. Edellisen kesän pesintää varten laittamistani, uusistä pöntöistä jäi valitettavasti jokunen tyhjäksi. Toivottavasti minulla on tällä kertaa parempi onni vuokralaisten suhteen.





Niin ja se tämän vuoden ensimmäinen marjareissu ei suuntautunut kotirantaa kauemmaksi. Marjat olivat kylläkin edelliseltä satokaudelta. Syksyllä karpalot ovat usein vielä kovin pieniä ja raakoja ensilumen jo levittäytyessä niiden ylle. Nyt lumen alta paljastuneena ne ovat  parhaimmillaan.





Lapin kevät näyttäytyy vaatimattomana verrattuna maan eteläisempien osien hehkeyteen. Monin paikoin silmut ovat puhjenneet jo hiirenkorviksi ja lehdiksi. Ihanat kuvat valko- ja sinivuokoista saavat minut haikailemaan tuota kukkaloistoa.

Jotakin pohjoisessa kuitenkin on jo tässä vaiheessa kevättä enemmän - nimittäin valoa. Tänään aurinko nousi minuuttia yli kolme aamulla ja  laskee vähän ennen puolta kahtatoista illalla. Päivän pituus on yli 20 tuntia. Valoisaa aikaa on lähes 3,5 tuntia  enemmän kuin vaikkapa Helsingissä. Pian alkaa yöttömän yön aika!

7 kommenttia:

  1. Eilen käveltiin lumesta vapaiden, mutta jäisten jänkien yli ja siellähän niitä punaisia pullukoita oli aika paljonkin. Hauskaa kun äiti luonto pitää meistä huolen ja pakastaa marjatkin yli talven :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan - eikä tarvitse surra sähkölaskua tai huolehtia pakastimen sulattamisesta. :)

      Poista
  2. Lapin kevät ja marjasato on juuri tällainen kuin kirjoitat, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti loppukesästä saadaan hyvin marjoja. Mie olen mustikkariippuvainen - päivittäinen annos pitää saada, muuten ei tule mitään.. Sieniä saa tulla myös reilusti sekä syötäväksi että väripatoihin.:)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia ja mukavia sanoja. Hehkeä ilta aurinko kruunasi päivän , kiitos mukavasta juttu tuokiosta tässä illan suussa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että kävit lukemassa ja viihdyit. Ilta-aurinko täälläkin kurkistelee muutamien pilvien raoista.

      Poista