perjantai 13. huhtikuuta 2018

Kuun kurottelun sijaan kannattaa hankkia vaikka suurennuslasi



Kolmisen kuukautta (sehän on neljännesvuosi!) on kulunut siitä kun Multiformes-näyttelyn teokset vietiin Rovaniemelle ja ruvettiin pystytyshommiin. Aika rientää, ja kiireessä unohtuu, että pitäisi välillä pysähtyä. Usein havittelemme kuuta taivaalta vaikka ympärillämme on kaikkea pientä ja kaunista. Tästä ajatuksesta syntyi teokseni "Pieniä puroja ja onnen muruja".

Näyttelyn rakentaminen Lapin maakuntamuseoon Arktikumissa sujui lähes tanssin tavoin
näyttelyamanuenssi Tuija Alarieston ammattitaidon ansiosta.


Luonnonmateriaaleja kalannahasta Luoston ametisteihin


Teokseen on värjätty, muokattu, virkattu, rullattu, väännetty, sahattu, leikattu, liimattu... silkkiä, poronturkista, puuta, sarvea - kymmeniä eri materiaaleja. Kun tutkii teoksen yksityiskohtien muotoja, värejä ja pintoja ei voi olla näkemättä pienessä piilevää viehkeyttä.




Lisäksi menin ihan tieten tahtoen rikkomaan teosta varten peilin. Ennen vasarointiin ryhtymistä kyllä kovasti emmin, mutta tein naisen logiikalla päätelmän; peilin särkyminen tuo onnettomuutta, sirpaleet puolestaan onnea. Lopputulos on +/- 0 ja sitten räsähti.


Pieniä puroja ja onnen muruja
 

Oda-Liv Koivisto, 2016
110 x  160 cm



Näyttelyluettelossa on teokseen liittyvä kertomus, josta poimin tähän pätkän:

"Eräänä syksynä tapasin pienen pojan, joka oli päässyt Lappiin lomalle. Hän kertoi minulle silmät loistaen, että oli nähnyt metsässä keijukaisten torvisoittokunnan. Hetken asiasta juteltuamme kävi selville, että poika oli ihaillut kannolla kasvanutta torvijäkälää.



                                                                            *****

Multiformes - Tarinallisia taidekäsitöitä Lapista näyttely on nähtävillä Rovaniemellä Arktikumissa Lapin maakuntamuseossa vielä pari päivää, sunnuntaihin 15.4. saakka. Seuraavaksi näyttely siirtyy Inariin Siida -saamelaismusero ja Ylä-Lapin luontokeskukseen.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Suomen kieltä ja muutamia muitakin



Tänään on suomen kielen isän, Mikael Agricolan nimikkopäivän ja tästä alkaa myös Taidon ja käsityön viikko. Näissä merkeissä ajattelin avata vähän Multiformes -näyttelyn Tarinapuu-teoksen syntyvaiheita.

Tapasimme näyttelyn toisen taiteilijan, Irene Kangasniemen kanssa 2009 Lapin yliopiston Tarinamestari-koulutuksessa. Olemme kumpikin vuosittain tekemisissä satojen ja tuhansien matkailijoiden kanssa. Kerromme tarinoita Lapista, poroista ja luonnonmateriaalien käytöstä käsitöissä. Tämän kokemuksemme perusteella tarinnallisuudesta tuli yksi yhteisnäyttelymme teemoista. Halusimme tehdä teoksia, jotka kuiskivat katsojille jotakin. Viestiä vahvistamaan kirjoitimme jokaiseen teokseen pienen tarinan, sillä uskomme, että tarinat auttavan hahmottamaan todellisuutta ja lisäävät ymmärrystämme mennyttä, tulevaa sekä vieraita kulttuureja kohtaan.



Kelo-oksia ja silputtuja kirjoja

Tarinat ovat minulle tärkeitä. Siksi halusin ehdottomasti tehdä näyttelyyn jonkin teoksen, joka kuvaa sanojen merkitystä siltojen rakentajana.






Raahasin metsästä kauniita kelo-oksia, kaatopaikalta löytyi hylätty ikkuna, kirjahyllyssä oli aikansa eläneitä sanakirjoja ja muita syystä tai toisesta kovia kokeneita kirjallisia tuotoksia. Rouheasta nahasta tulisi puulle tunturimaisemaa kuvaava tausta. Näistä tuli Tarinapuun rakennusaineita.


Tarinapuu

Oda-Liv Koivisto, 2016





Nuotiopiirissä on ikiajat kerrottu tarinoita ja laulettu lauluja. Jaetut kertomukset yhdistävät ihmisiä ja luovat turvallisuuden tunnetta vieraassakin ympäristössä, sillä samat aiheet sankareineen, hyvän ja pahan taisteluineen, selviytymisineen ja opetuksineen löytyvät kaikkialta maailmasta hieman erilaisina muunnoksina.

Eräänä syksynä kerroin 5-vuotiaalle tyttärenpojalleni jatkokertomuksena iltasatua tunturikoivun ja pienen Lotta-Marian ystävyydestä. Tarina edetessä tutustuimme pikkukoivun elämään eri vuodenaikoina.


" Lotta-Maria lähti kipuamaan tuttua reittiä tunturiin. Hänellä oli kova kiire joutua korkeammalle, koska siellä odotti kesällä tavattu ystävä. Hänen oma lastenkoivunsa, jonka juurelle hän oli kerännyt kainiisti sammaloituneita kiviä. ”Voi miten hieno. Vielä kauniimpi kuin kesällä! Keltaista ja oranssia lehdissä. Tulkaa pian tänne!” hihkui Lotta-Maria innnoissaan.


Kului päiviä, kului viikkoja. Yhtenä aamuna pikkukoivu heräsi outoon tunteeseen. Se oli vielä ihan unenpöpperössä ja raotti silmiään varovasti. Kuulosteli, tunnusteli oloaan ja sitten se räväytti silmänsä avoimiksi. Valoa! Tunturin takaa pilkisti aurinko! Päivä päivältä aurinko kipusi korkeammalle... "





Kuva: Arktikum / Asko Leskinen

Lapin maakuntamuseossa Arktikumissa Tarinapuu-teos on sijoitettu rauhalliseen nurkkaukseen. Sen edessä on pieni pöytä ja pöydällä kirja, johon kukin voi kirjoittaa oman tarinansa tai muutamia itselleen merkityksellisä sanoja.


***

Multiformes-näyttely on nähtävillä Rovaniemellä 15.4.2018 saakka.


perjantai 6. huhtikuuta 2018

Se oli siinä





Lapin talvimatkailusesonki 2017/2018 on nyt minun osaltani taputeltu. Virallisia tunnuslukuja ei ole vielä julkaistu, mutta me pyörityksessä mukana olleet voimme mutu-tuntumalla sanoa, että vaikka edellinen talvi oli huippuvilkas, niin päättyvä kausi lyö tuon ennätyksen.  Inarin porofarmilla kertyi reilusti yli 6 000 kohtaamista kymmenien eri kansallisuuksien kanssa ja lisäksi olivat opastukset Siidassa ja Jussakan omat tarinatuokiot.




Joulukuussa, kaamoksen alkaessa tuntui taas, että ei ole muuta kuin pimeä pimeää vasten. Kovasti epäilytti, että miten sitä jaksaa painaa täyttä höökää seuraavat puolitoista kuukautta näkemättä pilkahdustakaan auringosta. Hymyillä, palvella ystävällisesti ja puhua samoja juttuja päivästä toiseen.

Päivän päätteeksi saattoi vielä olla, että Jussakan akka (minä), kapsäkki ja kuukkeli lähdimme vetämään illaksi asiakkaille tarinatuokiota.





Vaan siinähän kävi kuten joka vuosi. Tuli joulu, ja yht´äkkiä kaamos olikin melkein huomaamatta ohitse. Tammikuun puolenvälin jälkeen aurinko rupesi taas pilkottamaan horisontin takaa.




Valon lisääntyessä energiavarastotkin alkoivat taas täyttyä. Tosin jaksamisessa vaikuttaa tuntuvasti myös työskentelyilmapiiri ja yhteishenki. Jos saa toimia ammattilaisten tiimissä, jossa jokainen hoitaa tehtävänsä, niin kaikki jaksavat silloinkin kun tuntuu, että viimeinenkin pisara on kohta rutistettu ulos. Kiitokset niin kaksi-  kuin nelijalkaisille työkavereilleni Inarin porofarmilla! 




Hieno talvi, ihanat työkaverit, monenkirjavat asiakkaat ja kaikki yhteiseen hiileen puhaltaneet - nostin meille illalla ansaitun, kultaa kimmeltävän maljan.





Tänään en ole avannut radiota enkä muitakaan soittopelejä. Nautin hiljaisuudesta ja kuuntelen töitä tehdessäni vain isoisoäitini kihlakellon rauhoittavaa raksutusta. Pieni tauko sosiaalisista kontakteista tekee oikein hyvää.





Ehjät lapaset ja uusi risku kuitenkin valmiina seuraaviin seikkailuihin!



















lauantai 4. marraskuuta 2017

Mä oon (kuin) rekkamies...


Tänään, Pyhäinpäivän aamuna kello 04.15 kun istuin työpöytäni ääreen pussittamaan korvakoruja, putkahti mieleeni varmaan kaikkien tunteman "Mä oon rekkamies" - kappaleen sanat. Huomasin, että laulu sopii pienin muutoksin hyvin myös käsityöläisille. Etenkin näin kiivaimpana messu- ja joulumyyjäissesonkina.



  
Tuhansia töitä, valvottuja öitä.
                                                       Viikkoja tiellä, saan asfalttia niellä.
                                                         Silmiä painaa, ei uni anna lainaa.
                                                   Hei käsityöläinen, mikä pitää meidät tiellä?
 



                                                            Mä oon käsityöläinen, messuille kiire...




                                             Mä oon käsityöläinen, vaikka moni saa puuronsa helpommalla.

                                                 
Mikä pitää käsityöyrittäjät teillä ja myyntitapahtumissa? Se, että sinä arvostat ja ostat suomalaisia käsitöitä, jotka on tehty rakkaudella, aikaa ja vaivaa säästelemättä. Kiitos siitä!





maanantai 23. lokakuuta 2017

Suomalaisen Käsityön Päivä

 Julkaisin Jussakan facebook-sivuilla tänään Suomalaisen Käsityö Päivän 23.10. merkeissä kuvakollaasin vanhoista työvälineistä. Kuvat kertovat mielestäni siitä, että entisaikojen työkalut olivat itsessään kauniita taidon näytteitä. Nykyisten työvälineiden muotoilussa ei juurikaan enää ole samanlaisia piirteitä.

Osa kuvien esineistä oli helposti tunnistettavia, jokunen jäi hieman oudommaksi. Tässä tulee nyt selitykset niihinkin, joiden käyttötarkoitusta ehkä jäit pohtimaan.



Painomuotti, jolla on tehty kankaaseen lintukuvioita.


Kaunis rukinpyörä on ollut ukkilassani ja äitini on aikanaan rukilla kehrännyt. Valitettavasti niinä vuosikymmeninä kun vanhoja työkaluja ei juurikaan pidetty arvossa, itse rukki on hävitetty ja jäljellä on vain pyörä.


        Samaisesta ukkilasta ovat kotoisin myös nämä keritsimet eli sakset, joilla parturoitiin lampaat.



Pienet, rautaiset sakset - kummatkin niukin naukin 10 cm pitkät. Toiset löytyivät ystävättäreni jäämistöstä. Ovat ilmeisesti kuuluneet hänen äidilleen tai ompelijatar-tädilleen. Päällimmäiset sakset ovat tehneet elämänsä aikana mielenkiintoisen matkan. Ainoita äitini kodista Viipurista pelastuneita esineitä on poljettava ompelukone. Se säästyi siksi, että valtio oli ottanut käyttöönsä ompelukoneita sotilaiden lumipukujen ompelemista varten. Sodan jälkeen kyseinen koneet palautettiin. Sen ompelukoneen tarvikelaatikossa olivat nämä sakset.


Metallinen pingoitin, jonka kummassakin päässä on kauniit sydänkuviot. Kyllä on kutojan kelvannut pitää tekeillä oleva kangas tasalevyisenä näin viehättävän työkalun avulla. Sanoisin, että nykyiset -  usein punaiset tai keltaiset - sisarensa eivät lyö ulkonäöllään vertoja tälle vanhukselle.

 

Kuumilla hiilillä täytetyn tai hellan päällä kuumennetun silitysraudan alunen.

 

Jiekiö on nahanmuokkaustyökalu. Siinä on noin 50 cm pitkässä puuvarressa keskellä S:n muotoinen rauta, jonka molempien päiden reunat on terotettu. Työkalua pidetään kaksin käsin poikittain työhön nähden ja terävällä metallireunalla kaavitaan muokattavien nahkojen kesipuoli puhtaaksi. Tätä jiekiötä on käyttänyt aikanaan mieheni isoäiti, sitten hänen äitinsä ja nyt minä.



Parsinsieni. Pyöreän kuvun päälle asetellaan sukkaan tai muuhun villavaatteeseen tullut reikä ja siinä seä on helppo parsia umpeen. Parsinsienen puuttuessa samaa virkaa saattoi toimittaa puukauha. 

     
                Suomalaisen Käsityön Päivä - koska suomalainen käsityö ansaitsee oman päivänsä!









                














lauantai 22. huhtikuuta 2017

Hansvili vili hanslaila...


Pitääkö olla huolissaan kun lauantaiaamuna herätessä päässä soi vanha piirileikkilaulu? Tietääkseni en ole kuullut kappaletta vuosikymmeniin? Hansvili vili hanslailaata tuli kyllä lapsena tanhuttua monet monituiset kerrat.


Riihimäen kansainvälisillä tanhujuhlilla  joskus 1960-luvulla lavalle pääsyä odottamassa.
Ensimmäisenä oikealla parini Pasi ja minä.

Syy tähän verrattain epätodennäköiseen korvamatoon saattaa tietysti olla se, että olen viime aikoina puuhastellut melko tiiviisti kansallispukukankaiden parissa. Jussakan SuomiFinland100 -tunnuksen saateita Comeback-riipuksia on ollut työpöydällä lähes päivittäin. Kankaat ovat vaan niin herkkuja, etten malta pitää näppejäni erossa niistä. Upeista kuoseista syntyy aina vaan jotakin kaunista ja erinäköistä. Esimerkkinä vaikkapa Rovaniemen kansallispuvun hamekankaasta tehdyt, toisistaa melkoisesti poikkeavat riipukset.


 



Eilen leikkasin aihioita seuraavaa Comeback-sarjan laukkuerää varten. Ne saadaan tarjolle toukokuun aikana.




Jussakan Facebook-sivulla on kommenteissa pyydetty, että riipuksien yhteydessä kerrottaisiin minkä paikkakunnan asujen kansaista ne on valmistettu. Sivulle on nyt lisätty kuvakansio, jossa tällä hetkellä valmiina olevia riipuksia on laitettu kartalle eli niihin on liitetty paikkakunnan nimi.




Tämä kirjoittaminen ei vaimentanut Hansvili vili hanslailaata päästäni. Mukavaa viikonloppua joka tapauksessa - omituisten korvamatojen kanssa tai ilman niitä. :)





perjantai 31. maaliskuuta 2017

Koru Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi




Jussakan kansallispukukankaiset riipukset osallistuvat Suomen itsenäisyyden juhlavuoden viettoon tuomalla palan kansallista kulttuuriperintöämme sievässä muodossa kaikkien ulottuville. Halusimme luoda jotakin, jossa pukuperinne ilmenee nykyaikaisessa ja arkenakin käytettävässä muodossa. Korussa mukanasi kulkee aina pieni palanen Suomea, ja se sopii hyvin lahjaksi myös ulkomaille, muistoksi matkasta Pohjolaan tai vaikkapa ulkosuomalaiselle kotimaan kaihoa lievittämään.


Nyt se on sitten ihan virallista. Posti toi viimein tänään Helsingistä allekirjoitetut sopimuspaperit. Valtioneuvoston kanslia on  myöntänyt Jussakan kansallispukukankaisille riipuksille SuomiFinland100 -tunnuksen käyttöoikeuden.











Riipus on ensimmäinen #tuunaa mun perinne -henkisen Comeback-sarjan tuote. Minkä sitä sitten ottaisi? Korun voi valita, kuten kansallispuvunkin, kotipaikkansa, sukunsa juurien tai ihan vain omien mieltymystensä mukaan. Se mistä tykkää on se oikea!




Ensimmäiseksi Comeback-riipukset ovat tarjolla näillä jälleenmyyjillämme:  HELSINKI TaavaNainen pop up -kauppa Hakaniemen halli, ROVANIEMI Taito Lappi, LAPUA Museokauppa Paukun puoti, ORIVESI Taitokeskus Orivesi , IVALO Taitajat & Crafters -myymälä ja INARI Siida shop.

Lisää kuvateksti

Etsimme uusia yhteistyökumppaneita materiaalitoimittajiksi


Suomalaisia kansallispukuja
on satoja erilaista. Muutaman hyvän yhteistyötahon ansiosta Jussakalla on nyt varastossa jo useiden kymmenien pitäjien pukujen tilkkuja. Lisää olisi kuitenkin hakusessa. Yksiväriset kankaat eivät koruissa oikein pääse edukseen, mutta raidalliset ja muut kuviolliset pukukankaat kiinnostavat. Ottamme mielellämme uusia tahoja yhteistyökumppaneiksi ylijäämätilkkujen toimittajaksi. Jos sinulla on kangaspaloja, joille ei ole muuta käyttöä ja ne joutaisivat uusiokäyttöön, niin ota yhteyttä vaikka sähköpostilla jussakka@jussakka.fi.




Tulossa uutta!


Comeback-sarjan toinen tuote julkaistaan lähipäivinä. Seuraa Jussakkaa facebookissa , niin pysyt ajantasalla! :)